Algol Chemicals Oy: Saavutimme pääosan vuoden 2022 vastuullisuustavoitteistamme
Algol Chemicals julkaisi alkuvuodesta 2022 strategiansa mukaiset, lyhyen aikavälin vastuullisuustavoitteet vuosille 2022-2024. Tavoitteet pohjaavat yhtiössä toteutettuun kyselyyn, jolla selvitettiin vastuullisuustyön olennaisimmat asiat asiakkaiden ja muiden sidosryhmien osalta. Vuodelle 2022 asetetut tavoitteet saavutettiin pääosin.
Kemikaalien jakelijana ja pakkaajana merkittävimmät ympäristövaikutukset aiheutuvat yhtiön omien tuotantolaitosten resurssien käytöstä sekä tuotteiden varastoinnista ja kuljetuksista. Päästötietoja yhtiö kerää tuotteiden valmistajilta, toimittajilta ja kuljetusyrityksiltä.
Vuonna 2022 kohdistettiin aiempaa enemmän huomiota tuotteiden vanhentumisesta johtuvan jätteen muodostumiseen. Tuotteiden säilyvyysajan tehokkaammalla seurannalla, ostomäärien optimoinnilla ja yhteistyöllä toimitusketjun toimijoiden kanssa kyettiin vähentämään kemikaalijätteen määrää kokonaisuudessaan 53 % edelliseen vuoteen verrattuna.
Algol Chemicals edellyttää kaikilta tavarantoimittajiltaan ja alihankkijoiltaan allekirjoitettua Supplier Code of Business Conduct -asiakirjaa. Lisäksi yhtiössä on käytössä ohjeistus ja periaatteet yhteistyökumppaneiden valintaa ja arviointia varten. Vuoden 2022 tavoitteesta jäi puuttumaan yksi loppuunviety arviointi.
Lue lisää tavoitteista ja niiden toteutumisesta tiedotteesta.