Algol Chemicals Oy: Saavutimme pääosan vuoden 2022 vastuullisuustavoitteistamme
Algol Chemicals julkaisi alkuvuodesta 2022 strategiansa mukaiset, lyhyen aikavälin vastuullisuustavoitteet vuosille 2022-2024. Tavoitteet pohjaavat yhtiössä toteutettuun kyselyyn, jolla selvitettiin vastuullisuustyön olennaisimmat asiat asiakkaiden ja muiden sidosryhmien osalta. Vuodelle 2022 asetetut tavoitteet saavutettiin pääosin.
Tavoitteilla konkreettiset toimenpiteet
Algol Chemicalsin CEO Kalle Kettunen kertoo, että yhtiön vastuullisuustavoitteilla tähdätään hyvinvoivaan ja toimivaan työyhteisöön, kestävään energian ja resurssien käyttöön sekä toiminnan laadun jatkuvaan parantamiseen.
“Esimerkiksi henkilöstön työhyvinvointia seuraamme hyvän esimiestyön, säännöllisten kehityskeskusteluiden ja työhyvinvointiselvitysten avulla. Vaikka kevään 2022 kyselyn työhyvinvointia kuvaava kokonaistulos nousi edellisvuodesta, kokonaisuutena luku kuitenkin laski hieman. Parannusehdotukset käytiin läpi yhdessä henkilöstön kanssa ja toimenpiteisiin ryhdyttiin jo viime vuoden aikana”, Kettunen kertoo.
Turvallisuustavoitteen osalta henkilökohtainen turvakierrostavoite laajennettiin vuoden 2022 aikana koskemaan aiempaa suurempaa osaa työntekijöistä. Vaikutus oli merkittävä, sillä sekä tehtyjen turvakierrosten että turvahavaintojen määrä kasvoi huomattavasti. Runsaista turvakierroksista ja turvahavainnoista huolimatta nolla tapaturmaa -tavoitetta ei vielä saavutettu.
Kemikaalien jakelijana ja pakkaajana merkittävimmät ympäristövaikutukset aiheutuvat yhtiön omien tuotantolaitosten resurssien käytöstä sekä tuotteiden varastoinnista ja kuljetuksista. Päästötietoja yhtiö kerää tuotteiden valmistajilta, toimittajilta ja kuljetusyrityksiltä.
“Vuonna 2022 kohdistettiin aiempaa enemmän huomiota tuotteiden vanhentumisesta johtuvan jätteen muodostumiseen. Tuotteiden säilyvyysajan tehokkaammalla seurannalla, ostomäärien optimoinnilla ja yhteistyöllä toimitusketjun toimijoiden kanssa kyettiin vähentämään kemikaalijätteen määrää kokonaisuudessaan 53 % edelliseen vuoteen verrattuna”, Kalle Kettunen mainitsee.
Algol Chemicals edellyttää kaikilta tavarantoimittajiltaan ja alihankkijoiltaan allekirjoitettua Supplier Code of Business Conduct -asiakirjaa. Lisäksi yhtiössä on käytössä ohjeistus ja periaatteet yhteistyökumppaneiden valintaa ja arviointia varten. Vuoden 2022 tavoitteesta jäi puuttumaan yksi loppuunviety arviointi.
Lisätietoja vuoden 2022 tavoitteiden saavuttamisesta.
Kerromme lisää vastuullisuustyöstämme keväällä, kun Algol-konsernin ensimmäinen vastuullisuusraportti julkaistaan. Lue lisää vastuullisuudestamme.
Lisätietoja
Kalle Kettunen, CEO, Algol Chemicals Oy, p. 040 558 5478, kalle.kettunen@algol.com.
Algol Chemicals lyhyesti
Algol Chemicals Oy yhdistää teollisuuden raaka-aineiden valmistajat ja asiakkaat, tarjoten samalla räätälöityjä toimitusratkaisuja, palveluita ja asiantuntemusta. Maailmanlaajuisten kumppanien Reach-rekisteröidyt tuotteet toimitetaan asiakkaille paikallisista varastoista.
Yhtiö tarjoaa palveluja yli 3 000 teollisuusyritykselle Suomessa, Skandinaviassa, Baltiassa, Valko-Venäjällä, Ukrainassa ja Intiassa. Yhtiö kuuluu Algol-konserniin.