English
Suomi

Algolille kolmas sija Vastuullinen kesäduuni -kilpailussa 2024

Uutinen 9.10.2024

Algol valittiin kolmanneksi vastuullisemmaksi kesätyönantajaksi Oikotien Vastuullinen kesäduuni -tutkimuksessa suurten yritysten kategoriassa vuonna 2024.  Erityisesti kesätyöntekijät kiittivät työtehtävien mielekkyyttä, perehdytystä ja ohjaamista. Myös kesätyöntekijöiden yleinen tyytyväisyys oli korkealla tasolla.

Oikotien kesäduunitutkimus on Suomen suurin kesätyökokemuksia kartoittava kysely. Kesä-elokuussa toteutettuun tutkimukseen sai osallistua kaikki Vastuullinen työpaikka -yhteisössä mukana olleet työnantajat. Tänä kesänä suurten yritysten sarjassa oli mukana yhteensä 49 organisaatiota. 

Kesätyöntekijämme työskentelivät tänä kesänä emoyhtiö Algol Oy:ssa, Algol Chemicalsissa ja Algol Technicsissä, ja suurin osa heistä sijoittui Algol Technicsin huoltoliiketoimintaan.

Tulokset perustuvat kesätyöntekijöiden arviointeihin

Kesätyöntekijät arvioivat kilpailussa omaa työkokemustaan esimerkiksi perehdytyksen ja ohjaamisen, työtehtävien mielekkyyden, oikeudenmukaisuuden sekä tasapuolisuuden, yleisen tyytyväisyyden ja työsopimuksen osalta. 

Tulosten mukaan Algolin menestyksen salaisuutena piilee tasaisen hyvä suoritus kaikilla kesätyökokemuksen osa-alueilla. Erityisesti kesätyöntekijät kiittivät työtehtävien mielekkyyttä, perehdytystä ja ohjaamista. Myös kesätyöntekijöiden yleinen tyytyväisyys oli korkealla tasolla. 

Algolin vastuullisuusindeksi oli 4,76 asteikolla 1–5. Kaikkien tutkimukseen osallistuneiden organisaatioiden vastuullisuusindeksin keskiarvo oli 4,49. 

“130-vuotiaassa perheyhtiössä olemme ilahtuneita upeasta Vastuullinen kesäduuni -palkintosijasta ja siitä, että olemme tarjonneet kesätyöntekijöillemme hyviä kokemuksia uran alkutaipaleella. Kesätyöntekijät ovat meille tärkeä voimavara niin lomakaudella kuin projekteissakin. Lisäksi tuoreet ajatukset ja näkemykset tuovat arvokasta näkökulmaa. Haluankin kiittää kesätyöntekijöitämme kuluneesta kaudesta. Tunnustus kuuluu myös kaikille työkavereille ja esihenkilöille Algolissa, jotka opastivat työtehtäviin ja huolehtivat työyhteisöön kuulumisesta”, sanoo HR-päällikkö Hanna Luukkonen Algol Technicsistä.

Luukkonen vinkkaa, että ensi vuoden kesätyöpaikat avautuvat alkuvuodesta. Lisätietoa avoimista työtehtävistä löytyy ura-sivuiltamme.