English
Suomi

Algolilta 30 000 euroa UNICEFille ja Punaiselle ristille Ukrainan sodan uhrien auttamiseksi

Tiedote 24.2.2023

Algol-konserni lahjoittaa yhteensä 30 000 euroa UNICEFille ja Punaiselle ristille Ukrainan sodan uhrien auttamiseksi. Kummallekin järjestölle lahjoitetaan 15 000 euroa.

Algol tuki myös viime vuonna Ukrainaa lahjoittamalla UNICEFin Ukraina-keräykseen sekä Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Nyt tehtävällä lahjoituksella yhtiö haluaa Venäjän hyökkäyksen vuosipäivänä osoittaa tukensa jatkuvan Ukrainan valtiolle ja kansalle. 

“Ukrainan puolustaminen kansainvälisin ponnistuksin on ratkaisevan tärkeää koko Euroopan tulevalle turvallisuudelle ja vakaudelle. Myös siviiliväestö tarvitsee apua ja suojelua, jotta maa pysyy taistelussaan vahvana. Oikeudettoman sodan ja sotarikosten aiheuttamaa kärsimystä mikään ulkopuolinen apu ei voi poistaa, mutta haluamme tehdä oman osuutemme akuuteimman hädän lieventämiseksi”, Algol-konsernin toimitusjohtaja Alexander Bargum sanoo.

Ajatuksemme ovat Ukrainan kansan luona.

Lisätietoja

Alexander Bargum, toimitusjohtaja, Algol Oy, puh. 040 732 3232.

Algol lyhyesti

Algol on suomalainen kaupan monialakonserni. Toimimme laajassa kansainvälisessä kumppaniverkostossa vastuullisesti jo lähes 130 vuoden kokemuksella. Ratkaisumme parantavat teollisuuden tuotannon laatua ja turvaavat sen sujuvuutta. Terveydenhuollossa vahvistamme paremman elämän edellytyksiä.